YHTEINENHETKI –vanhempain teema-päivä
Tuuli Paasolainen 12.2.2017 klo. 12-14
Yhteinen hetki suunnattu alle kouluikäisten lasten vanhemmille. Teema-päivässä pysähdytään arjen keskellä lapsen elämän äärelle. Teema-päivien tavoite on lisätä lasten ja vanhempien välistä vuorovaikutusta, jolla on keskeinen merkitys lapsen kokonaisvaltaisessa kehittymisessä. Lapsi iloitsee suunnattomasti siitä, kun hän tuntee tulevansa kohdatuksi ja huomaa aikuisen viihtyvän seurassaan, vaikkapa pienen yhteisen lorun siivittämänä. Pieni loru kestää muutaman sekunnin, mutta saa paljon iloa ja vuorovaikutusta aikaan! Myös esikouluikäinen saa itsetunnolleen vahvistusta aikuisen kanssa vietetystä yhteisestä pienestäkin hetkestä. Vuorovaikutuksen vahvistamiseen kannustetaan rohkeasti käyttämään myös musiikillisia työtapoja kuten loruttelemista, laulamista ja köröttelemistä. Teema-päivässä tuodaan vahvasti esille näkökulma, jonka mukaan musiikki on vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden vahvistaja eikä musiikin mahdollisuuksia käyttääkseen tarvitse olla ns. "musiikki-ihminen". Päivän teema muistuttaa meitä siitä, kuinka paljon lapsi iloitsee pienestäkin yhteisestä hetkestä aikuisen kanssa.
Luento kestää 2h. Ensimmäinen tunti on varattu vanhemmalle ja lapselle yhteiseksi hetkeksi jonka aikana pääsette yhdessä kokeilemaan loruttelemista, laulu-leikkejä ja köröttelemistä Tuulin Paasolaisen kanssa.
Toinen tunti on vain aikuisille suunnattu luento jossa Tuuli syventyy aiheeseen kuinka lisätä lasten ja aikuisten välistä vuorovaikutusta.
Toivomme että saisitte jonkun hakemaan lapsenne ensimmäisen tunnin jälkeen jotta voisitte itse jäädä kuuntelemaan Tuulin luentoa. Tarvittaessa Hejdin ohjaajat voivat viedä yli 4 vuotiaat lapset Kirkkopuistoon leikkimään luennon ajaksi.