HAVAIJILAINEN TANSSI Teema La. 16.3 klo. 10.00-12.00 Aloha! Lantio keinuu pehmeästi ja kädet kertovat tarinaa… Havaijilainen tanssi on paitsi kaunista ja hauskaa, myös paljon tehokkaampaa liikuntaa kuin miltä se parhaimmillaan näyttää. Hyvää treeniä erityisesti selälle, keskivartalolle, pakaroille ja jaloille havaijilaisen musiikin tahdissa. Tunnin alussa on tanssin peruskäsitteiden lyhyt selvitys ja alkulämmittely, sitten harjoitellaan keskeisiä tanssiliikkeitä ja opetellaan helppo koreografia yhteen havaijilaiseen kappaleeseen. Lopuksi venytellään hieman kauniin havaijilaismusiikin soidessa taustalla. Jos aikaa jää ja kiinnostusta on, ohjaaja voi näyttää myös vaativamman tanssikoreografian. Etukäteistietoja ei tarvita, tunti sopii kaikentasoisille tanssijoille. Ei asuvaatimuksia. Halutessasi voit kietaista vaikkapa kukkakuvioisen huivin lantiolle pareoksi tai laittaa kukan hiusten koristeeksi. Tanssimme paljain jaloin, ei kenkiä eikä tossuja. |
Ota mukaan: juomapullo, aurinkoista mieltä Ohjaaja: Heli Mether |